KAUHAJOEN OPPILAITOS / Kauhajoen suru – meidän surumme

(Musiikkina mm: Jukka Perko: Suojelusenkeli tai Kari Rydman: Niin kaunis on maa)

Järkyttävät uutiset, sydäntä särkevät kuvat Kauhajoen oppilaitoksesta eilen tiistaina 23.9. ovat mykistäneet meidät. Eilen päättyi kesken koulupäivän traagisesti 11 ihmisen elämä.

Kauhajoen koulussa tapahtui jotakin sellaista, mitä ei koskaan pitänyt tapahtua. Sellaista, mitä on mahdoton ymmärtää ja hyväksyä. Sellaista joka muutti pysyvästi niin monen perheen, kodin, oppilaan, opettajan elämän. Niin monen nuoren opiskelijan elämä päättyi kesken koulupäivän. Aamulla oli lähdetty kouluun, tavattu kavereita, oltu yhdessä tunneilla. Sitten heitä ei enää ole. Luokissa on nyt tyhjiä pulpetteja, hiljaisia oppilaita. Elämä ei palaa koskaan entiselleen. Muisto tuosta järkyttävästä tapahtumasta ei unohdu sen kokeneilta. Varjo seuraa jokaista, joka menetti läheisen, ystävän tai joka katseli kuolemaa silmästä silmään.

Tänä aamuna on vain kysymyksiä. Mykkiä huutoja. Miksi? Minkä tähden? Miten näin voi tapahtua nyt uudelleen meidän turvallisessa kotimaassamme? Kysymysten keskellä monen meidän mielessä on nyt syvä turvattomuuden tunne. Sisällä on surua, itkua toisten puolesta. Mielessä on huoli siitä, miten ihmiset siellä jaksavat. Miten jaksavat ne, joiden kodissa on nyt suru? Voisimmeko me tehdä jotakin, että tällainen ei enää koskaan toistuisi?

Meidän on yritettävä mennä yhdessä eteenpäin. Tärkeää on, että yritämme puhua tästä tapahtumasta toistemme kanssa, keskustella, kuunnella, luoda turvaa. Se on vähin mitä osaltamme pystymme nyt tekemään. Tämän tapahtuman osallisia olemme me kaikki kouluissa opiskelevat ja työtä tekevät. Tämä satuttaa meitä jokaista. Suru on meille yhteinen, niin oppilaille, opettajille kuin muullekin henkilökunnalle.

Nyt meidän on koetettava tukea toisiamme niin, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä murheittensa, masennuksena, pettymystensä kanssa yksin. Mielen järkkymisen takana on usein traagisia tapahtumia, syvää pettymystä, tunnetta loukatusta minuudesta. On koetettava toimia yhdessä niin, että kannamme vastuuta myös heikoista, syrjäytyneistä, järkkyneen mielen kanssa kamppailevasta. Yhteisö on vain niin vahva kuin on sen heikoin jäsen.

On tärkeää ohjata vaikeuksissa elävä oppilastoveri auttajan luokse. Milloin se on opettaja, terveydenhoitaja, kuraattori tai joku aikuinen, jolle voi puhua. Emme saa jäädä, emmekä jättää toista yksin. Tarvitsemme toisiamme. Sinä olet omalla paikallasi tärkeä ihminen koko yhteisölle, luokalle, vanhemmillesi. Sinusta välitetään, sinulla on paikkasi keskellämme – vaikka emme osaisi sitä aina sanoakaan.

Meidän osanottomme, ajatuksemme, rukouksemme ovat tänä aamuna kaikkien niiden luona, jotka menettivät läheisensä, lapsensa, luokkatoverinsa, ystävänsä. Toivomme heille voimia selvitä eteenpäin tästä järkyttävästä tapahtumasta. Murheellisen päivän jälkeen on yritettävä toista tukien, lohduttaen, kuunnellen, rinnalla surren kulkea päivä kerrallaan kohti valoa, toivoa, huomista. Hyvät muistot ystävästä, koulutoverista, läheisestä jäävät lohduttamaan. Kaiken järkyttävän jälkeen he ovat tulleet kotiin. Me olemme vielä matkalla sinne.

[Vietämme nyt lyhyen hiljaisen hetken Kauhajoen uhrien muistoksi. Ajattelemme heitä, joiden elämä eilen päättyi ja heitä, joiden ystävä, läheinen, rakas ihminen on poissa lopullisesti.]

…………………….

Lassi Nummen runo:

Me vaellamme täällä kauniissa maassa

ja vaellamme pimeässä laaksossa.

Harvat ovat ilomme, monet murheemme

moni on poistunut joukostamme

niinkuin jokainen poistuu kerran.

Moni meistä kaipaa läheistään,

moni lähintään,

moni kohottaa huultensa pyynnön

ja sydämensä rukouksen:

"Anna heille rauha,

anna hänelle rauha."

Samaa me pyydämme itsellemme,

samaa jokaiselle tällä ja tuolla puolen virran:

jokaiselle joka vaeltaa kanssamme,

jonka sydän lyö

tai juuri nyt vaikenee.

Tai, jonka sydän nyt juuri alkaa sykintänsä.