Kirkkotie-lehti 09/2010
Kristityn vapaus.
"Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko." (Gal. 5: 1,6)
"Ainoat kristityn kahleet ovat Kuolema ja toinen ihminen". Äskettäin kuollut herännäisjohtaja Jaakko Elenius tunnettiin tällaisista kärjekkäistä sanoistaan. Usein kipeältäkin tuntuneiden sanojen takana oli huoli siitä, ettei uskosta tehtäisi taakkaa, lakia. Ihmistä kahlehtii muutoinkin koko elämän ajan ankarilla kahleilla tietoisuus kuolemasta ja toisesta ihmisestä.
Saamme kyllä uskosta ja muustakin hyvyydestämme helposti tehtyä itsellemme taakan. Vahdimme omia ja toisten tekemisiä, uskoa, hyvyyttä ja etenkin toistemme heikkouksia. Toisen ihmisen virheet, epäonnistumiset ja lankeamiset ovat mannaa. Puhtaasta ja aidosta uskosta riidellään verissä päin. Paavalin ajatus rakkautena vaikuttavasta uskosta on kaukana seurakuntiemme ja lammashuoneittemme arjesta.
Meidän elämäämme sitoo kuitenkin lopulta vain kaksi kahletta, Kuolema ja toinen ihminen.
Kuolemaa emme kukaan pääse pakoon. Silti elämme kuin emme kuolisi koskaan. Minun on koetettava koota kaikki mahdollinen mammona ja hyvä. On riennettävä työn, vapaa-ajan ja ikuisen nuoruuden perässä. Pysähtyä ei saa. Silti meidän kuoltuamme lapsillemme ja läheisillemme yhteiset arkiset muistot saattavat olla paljon tärkeämmät kuin jälkeen jätetty perintötili.
Toinen ihminen on kahleista ankarin. Meidän aikanamme olemme lähes saavuttaneet täydellisen yksilön vapauden. Meillä on lupa itse määrätä ja toteuttaa elämäämme. Eihän meidän tarvitse kuulua mihinkään, maksaa mistään. Ei tarvitse vastata kenestäkään, koska olemme vapaita. Hoitakoot itse itsensä ne, jotka omasta syystään sairastuvat, näkevät nälkää, pakenevat vainoa. Lapsista huolehtikoon ne, jotka heitä synnyttävät. Mummoista vastattakoon siellä, missä ovat syntyneetkin. Tällaista on aikamme vapaus. Se kuulostaa usein julmalta ja raa'alta ollakseen vapautta.
Kristityn vapaus on aina sidottu rakkauteen. Lähimmäinen on annettu meille lahjaksi. Siksi, että ihminen ei tule toimeen yksin. Tarvitsemme toisiamme. Lähdettyämme meistä muistetaan vain siitä, miten rakastimme, miten välitimme toisesta. Muistetaan se, millaisen jäljen jätimme toistemme elämään ja sydämeen. Miten kohtelimme toista ihmistä, miten annoimme aikaamme, apuamme. Miten kohtelimme toista. Miten sanoimme sanamme. Miten arvostimme.
Toisen ihmisen arvostaminen ei kysy hänen arvoaan, suuntautumistaan, väriään. Toista on arvostettava, autettava, tuettava koska hän on lähimmäisemme, veljemme, sisaremme. Vain lähimmäisemme kasvoissa näemme sydämemme hyvyyden taikka pahuuden. Lähimmäisessä asuu Kristus. Rakkauden, välittämisen, toisen hyväksymisen kautta voit nähdä uskon.
Sanoiksi jäävä usko on kuollutta.
|
Ilpo Saarelainen
ilpo.saarelainenÄTkontiolahti.fi
Kontiolahden lukio
|
|
